Rahapuhe - vaikeaa niin lapselle kuin aikuisellekin?

Minulla oli viikonloppuna yökylässä kolme siskoni lasta. He ovat jo sen ikäisiä, että voimme keskustella sujuvasti monenlaista. Nuorin heistä on 6-vuotias ja kova kyselemään. Kyselymaratoni alkoi jotakuinkin siitä, että mitä on työ ja päättyi siihen, että mihin tarvitsee rahaa. Kerroin, että rahaa tarvitsee kaikkeen nykyään, syömiseen, asumiseen ja niin edelleen. Jatkokysymys oli tietenkin jälleen uusi "mutta miks" ja yritin selittää vielä tarkemmin, että ruuasta pitää maksaa, jotta tuottajat pystyvät sitä tuottamaan ja asumisesta siksi, että joku pystyy rakemantamaan uusia taloja ja niin edelleen. 


Aikamme aiheesta juteltuamme vanhin katraasta (12-vuotias) mietti, että ei varmaan ikinä ota pankista lainaa. Kysyin, että miksi. Hän vastasi, että koska se pitää maksaa takaisin ja että miksei voisi vaan saada lainaa ilman, että se pitäisi maksaa takaisin. Tässä kohtaa olin jo aika pulassa ja yritin selittää, että pankin bisnes toimii niin, että lainasta saadaan korkotuottoja, kun ihmiset maksavat lainaamansa summan takaisin korkojen kera. Tämähän nyt oli jo aivan totaalisen "epistä", kun joutuu maksamaan vielä enemmän kuin on saanut lainaksi! En keksinyt siinä tilanteessa, miten olisin asian paremmin selvittänyt ja aihe ehti jo vaihtua.



Myöhemmin harmitti, miksi en osannut yksinkertaistaa tuotakin asiaa. Olen sitä mieltä, että niin lapset kuin aikuisetkin tarvitsevat yksinkertaisia asioita ymmärtääkseen, erityisesti kun kyse on rahasta. Olisin voinut selittää, että jos pankilla on yksi raha ja se antaa sen lainaan ja saisi takaisin aikanaan vain sen yhden rahan, niin laina-aikana se olisi kokonaan ilman rahaa ja lopulta olisi samassa tilanteessa kuin aluksi. Mutta jos pankilla olisi kaksi rahaa, joista se antaisi toisen lainaan ja saisi aikanaan takaisin yhden sijasta kaksi rahaa, niin sitten pankilla olisikin jo kolme rahaa, joista taas yhden voisi lainata eteenpäin ja saada kaksi takaisin jne. jne.


Olen huomannut, että aikuinen oppii rahasta ihan samoin kuin lapsi oppii kaikesta ympärillä olevasta. Täytyy yksinkertaistaa paljon, ensin miettiä, mitä raha on ja mihin sitä tarvitsee. Sitten täytyy miettiä, kuinka se toimii, miten se kuluu ja miten se lisääntyy. Lopulta pystyy ymmärtämään laajempia ja monimutkaisempia kokonaisuuksia ja ehkä paremmin siten myös ohjailemaan omia rahojaan tuottamaan enemmän rahaa. Olen ollut itselleni ankara ja sättinyt itseäni siitä, että miksi en ole heti ymmärtänyt kaikkea esimerkiksi sijoittamisesta ja miksen vieläkään ymmärrä. Olenhan sentään aiheesta erittäin kiinnostunut ja teen sitä myös osittain työkseni. Onneksi osaan nyt paremmin antaa itselleni aikaa oppia ja tarvittaessa yksinkertaistan asian itselleni jopa lapsellisen yksinkertaiseksi ja sitten joskus huomaan ymmärtäväni sen paremmin. Kuitenkin sijoittamisessakin on kyse lopulta yksinkertaisista asioista, joista on monesti tehty vaikeita.



Rahapuhe häkellyttää usein erityisesti aikuisia. Lapsille ei ole mikään ongelma täräyttää faktoja tiskiin siitä, paljonko heillä on säästöpossussa rahaa, mutta aikuiset punastelevat ja menevät usein vaikeiksi, jos heiltä kysytään vaikkapa että paljonko he tienaavat kuukaudessa. Minusta tämä on hankala homma siinäkin mielessä, että jos ei ole tietoa, kuinka paljon vaikka työkaverit tienaavat, ei osaa pyytää itselleen parempaa palkkaa, vaikka ansaitsisi sen ja muut työkaverit voivat jo saada sellaista. 


Edellisessä työpaikassani tuli puheeksi erään työkaverin kanssa juuri tämä aihe. Totesimme, että hän tienasi vähemmän kuin muut, vaikka oli korkeammin koulutettu ja ollut talossa kauemman kuin muutama muu paremmin tienaava. Tuon keskustelun jälkeen olin erityisen tyytyväinen päätöksestäni puhua rahasta avoimesti. Kerron ilomielin oman palkkani, jos se auttaa työkaveria tai ketä vaan tienaamaan paremmin. Ei meidän palkoissamme suurta eroa toki ollut, mutta silti.


Aion jatkaa avointa rahapuhetta jatkossakin. Olisi mahtavaa, jos joskus tulevaisuudessa raha ei olisi enää yhtä suuri tabu kuin nykyään ja varsinkin ennen.


Terkuin TMT

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten sijoitan ja miten pääsin alkuun?

Palkka