Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2020.

Rahapuhe - vaikeaa niin lapselle kuin aikuisellekin?

Kuva
Minulla oli viikonloppuna yökylässä kolme siskoni lasta. He ovat jo sen ikäisiä, että voimme keskustella sujuvasti monenlaista. Nuorin heistä on 6-vuotias ja kova kyselemään. Kyselymaratoni alkoi jotakuinkin siitä, että mitä on työ ja päättyi siihen, että mihin tarvitsee rahaa. Kerroin, että rahaa tarvitsee kaikkeen nykyään, syömiseen, asumiseen ja niin edelleen. Jatkokysymys oli tietenkin jälleen uusi "mutta miks" ja yritin selittää vielä tarkemmin, että ruuasta pitää maksaa, jotta tuottajat pystyvät sitä tuottamaan ja asumisesta siksi, että joku pystyy rakemantamaan uusia taloja ja niin edelleen.  Aikamme aiheesta juteltuamme vanhin katraasta (12-vuotias) mietti, että ei varmaan ikinä ota pankista lainaa. Kysyin, että miksi. Hän vastasi, että koska se pitää maksaa takaisin ja että miksei voisi vaan saada lainaa ilman, että se pitäisi maksaa takaisin. Tässä kohtaa olin jo aika pulassa ja yritin selittää, että pankin bisnes toimii niin, että lainasta saadaan korkotuottoja, ku