Aloitus

Hei ja tervetuloa Tarkan Markan Tädin blogiin!



Minun ei alunperin pitänyt aloittaa koko blogia, sillä uskoin blogien olevan jo mennyttä maailmaa. Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin, kun lueskelin muutamaa sijoitus-/raha-aiheista blogia, ne olivat todella mielenkiintoisia!

Toinen päätökseeni vaikuttava tekijä oli Instagramin (sinne postailen lyhyitä tekstinpätkiä milloin mistäkin ja aion edelleen jatkaa myös sitä, @tarkanmarkantati, ota seurantaan) rajallinen kirjoitustila. En aio blogiinkaan mitään kilometritekstejä kirjoitella, mutta joskus jokin aihe on sellainen, että siihen haluaa paremmin paneutua ja se vaatii myös enemmän tilaa.


Lyhyt esittely minusta:


Tarkan Markan Täti on 23v. eteläpohjalaisnainen, joka on kiinnostunut säästämisen ja sijoittamisen ihmeellisestä maailmasta. Aika alussa tässä vielä ollaan, mutta koko ajan opin uutta ja ymmärrän enemmän. Työskentelen rahoitusalalla, mutta en koe sen vaikuttavan sen kummemmin itseeni säästäjänä ja sijoittajana. Kaikki mielipiteeni ja ajatukseni ovat myös täysin omiani.

Sijoitan enimmäkseen pieniä summia kuukausittain muutamaan eri rahastoon, joten mitään rikkauksia ei tästä blogista (ikävä kyllä) tule löytymään. Yritän säilyttää rennon otteen ja puhua asioista mahdollisimman yksinkertaisesti, sillä siten ymmärrän parhaiten itsekin. En yritä opettaa ketään, sillä siihen ei minulla kapasiteetti riitä, mutta voin jakaa omia kokemuksiani ja ajatuksiani. Ehkä joku saa niistä jonkinlaista vertaistukea ja toista näkökulmaa asioihin.

Elän hyvin rauhallista elämää pienessä kaupungissa Etelä-Pohjanmaalla lueskellen kirjoja ja neuloen villasukkia ahkerasti. Perus tätimäistä elämää siis ja omasta mielestäni ihan parasta. :)

Ensimmäinen varsinainen postaus voisi olla edellisen kuukauden budjettini läpikäynti. Budjettipostaukset ovat omia suosikkejani ja ne inspiroivat ja motivoivat myös minua budjetoimaan ja merkkaamaan ylös tulot ja menot. Taloudessani asuu kaksi ihmistä, joten oma budjettini on aina puolet kuukauden menoista.

Palataan siis asiaan!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulu tulee - apua!

Rahapuhe - vaikeaa niin lapselle kuin aikuisellekin?

Maalis-huhtikuun budjetti